en osaa kohdistaa sitä kivuksi
(ei tähän kohtaan sanaa enää
varmasti vielä
eikö niin?)
on kuolintoiveita jotka eivät löydä täyttymystään
on sokaisevaa vihaa
joka salpaa hengityksen muttei tapa.
Turhia sanoja
turha elämä
kidutusta viikkokausia
kyvyttömyys tuijottaa peilistä
oksetan itseäni
minuus on saastaa
mutta mikään ei tuhoudu.
Kuin vahingossa ajatukset kulkee aina saman reitin
terä ei koske ihoa vaikka kaikki on valmista
mieli kerää sykkeen kaulavaltimosta
hirttoköyden lipastonlaatikosta
bussilipun ja polun raiteille
on vain vaihtoehtoja
sietämätön tietoisuus
ja jostakin uhkuva varmuus
minä sekoan.
Hoen ilta toisensa perään
mä sekoan
mä sekoan
en kestä enää
mut en osaa vastata
mitä tarkoittaa et sekoan
miten niin sekoan
EN MÄ TIEDÄ EN MÄ TIEDÄ
mut mä s e k o a n.
Mikään ei muutu
terä lepää lavuaarin reunalla
en ota sitä käteeni
viillä kaulaani
en avaa laatikkoa
vaikka tuijottelen iltaisin itseäni rauhoittaakseni
kaikkia niitä kohtia
joiden varaan voisi loppunsa sitoa
ja ihan vain hupsis
ollakin poissa.
Vailla vastuita
vailla vihaa
vapaana kaikesta.
En jaksa enää jatkaa
varmaan sekoan
mitä tarkoittaa seota
sitä etten jaksa kantaa vastuuta
ethän sä sitä karkuunkaan pääse
ja mä haluun vaan iskee pääni seinään, lattiaan
olkaa hiljaa
tappakaa
lakatkaa kiduttamasta
mä en kestä enää!