Yön valvottuja tunteja
ahdistuksessa mutta irrallaan
älä ota vielä kii
vie mukanas vasta aamulla
anna kolme tuntia olla tässä
ilman ja irrallisena.
Tiiän et aamu on itkua
tuleva päivä sitäkin enemmän
mut mitä sä tälle
itket jo nyt jos yrität pitää silmät kii
olla kahdestaan totuuksien kans
en halua vielä
vasta seitsemältä.
Mut vajoaminen on vääjäämätöntä
päivät valuu toinen toistensa päälle samankaltaisina
ehkä liiankin täynnä totuttuja ajatuskehiä
epäonnisia pakomatkoja.
Mä oon mä
ja mun elämä minuna on yhtä kuin sietämätön
tietoisuus minuudesta ajaa sekoamispisteeseen
saa aina uudestaan toteamaan turhautuneena
mä tapan sut
rannalla, metsäpolulla
pään sisällä autossa
mä t a p a n sut
pilkon, revin, tuhoan
ja silti mikään ei muutu
ne samat päivät seuraa toisiaan
mä hengitän irrallani ja tukehdun tietoisuudessa
eikä pakoreittejä ole tarjota itsemurhan sijaan.
Joten kehtolauluina kuuntelen mantraa mielestäni
tämä ei nukuta vaan pitää paniikissa hereillä
kylmiä suunnitelmia totuuspohjilla
tietona ettei ole muita kuin kuolema.