Väsynyt pärjäämään
pohjattoman uupunut suorittamaan
kuolema kiertää kehää ympärillä
se ei sano sanaakaan
eikä varsinaisesti näyttäydy
se vain seisoo tuttuna muurina
peitellen lopulta kaiken.
Pitelen sitä lähellä
suunnitelmia on kelattu niin pitkään
itsessään loputon loppunsa valmisteleminenkin uuvuttaa
ne askeleet odottaa ottajaansa
ja ilman kuolemaa
mikään täällä ei ratkea.
Jossain kohtaa päivää tajuan
oikeastihan mun ei ois pakko jaksaa
pakko suorittaa kaikkea
jos rohkeutta olis kolme sanaa enemmän
tai kykyä olla välittämättä
niistä syytöksistä
ei kukaan vois muuta kuin nostaa kädet ylös
ja todeta et siitä sitten vaan.
Tottahan se on
jokainen valinta on yksin mun
kaikki tää tsemppaaminen
asioiden loppuun suorittaminen
vaikka sitten itkien
on suuremmassa mittakaavassa se ja sama.
Häätö voidaan antaa
ajan kuluessa loppuun vastassa on joka tapauksessa seinistä suurin
mutta mitä väliä ukaaseilla tässä kohdassa varsinaisesti on
mitä menetettävää mulla enää on?
Mut en mä suorita pelkästä sanomisen pelosta
mä suoritan totuudesta
huudosta sisälläni
siitä tuhoavasta tiedosta etteihän mikään mitä nyt teen
ole oikeassa elämässä koskaan riittävästi
ettei tää riitä tässäkään
sillä niin kauan
kuin en onnistu opiskelemaan ammattia
saamaan töitä, maksamaan veroja
asumaan omillani
niin kauan oon vain yks roska
ongelma järjestelmässä.
Niin kauan kuin en etene
kuntoudu siksi joksikin
joka tekee riittävästi ja jonka tekemisessä tulee kohta jossa voidaan todeta
tämä on riittävästi
nyt saat levätä
joku sellainen joka jaksaa pestä pyykkiä tai siivota itkemättä
ihan jokaisen päivänsä suorittaa
ei antaudu väsymykselle
ei edes sille loputtomalle pimeyden uupumukselle
jossa pelkkä hereillä olo tuntuu rangaistuksista suurimmalta
niin kauan mä oon tässä vain edessä
epämääräinen este muiden onnistumisissa
tahra muuten siistillä pöydällä
häiritsevä tietoisuus
joka yritetään häivyttää taustaansa heittämällä hauskaksi vitsiksi
mut silti sen vaivaannuttavan naurun taustalla
totuus odottaa ahdistavana ja väistymättömänä tietona.