Enkä minä
en todellakaan
tee valinnoista viimeistä kostaakseni
en edes särkijälleni kokisi kuolemalla voivani kertoa mitä ajattelen
ei sitä koskaan ymmärrettäisiinkään
tiedän miten asiat kääntyy tasaisella tahdilla vielä kuoleman jälkeenkin mun syyksi
mut sen kerran kun mun rohkeus ylittää pelon rajan
ja keho elämän
mä teen viimeisen valinnan vain uupumuksesta.
Tästä pohjattomasta suosta joka sitoo mua voimalla pimeyteensä
eikä tämä yksinään mitään
kuka sitä ei nyt kerran olisi ollutkin väsynyt
mutta se millainen määrä ahdistusta ja pahaa oloa tähän samaan sotkuun voidaan liittää ilman selkeää pakoreittiä
se on asia joka satuttaa liian syvältä.
Olen väsynyt olemaan elossa
väsynyt suoriutumaan arjesta
käy suihkussa, pese pyykit, niele ruoka lautaselta, vaihda yövaatteet, pese hampaat
kovin, kovin paljon liikaa selvitettävää tällaisen väsymyksen kanssa
oon väsynyt itkemään päättymätöntä itkuani
väsynyt käymään keskusteluja vailla mitään vastausta
oon vain sillä tavoin uupunut
etten koe enää selviäväni.
Ja joo
aina pitäisi jaksaa uskoa vielä vähän
toivoa että tämä tästä
että tämän syvempää pohjaa ei ole
mutta en kykene hengittämään pelkoni kanssa
on hyvin pelottavaa voida huonommin
ja sitten taas huonommin
ja tajuta ettei mikään tästä oo oikeasti mun hallinnassa tai valittavissa
tämä vain on mussa
mun elämä on tätä
ja tää loppuu vasta kun minäkin lopun.