13.12.2022

167.

Väsymyksessään mieli kykenee pyörittämään tasan yhden kehän
väsymys on läsnä taukoamatta
oon väsynyt olemaan väsynyt
ja siks tää kehä ei pääty
jään yksin
ensin sanotaan hyvällä
mut ku en nyt muutu
sit hetki raivotaan
ja lopuks jään aina yksin
tää sama kehä toistuu
itkun aiheet ehkä vaihtuu
mut tausta-ajatus on sama
mussa on vika jota ei voida korjata
se syy miks jään kuitenkin yksin.

Se sattuu
mua ahdistaa et koko elämä on mun käsissä
mut mä en jaksa enää mitään
en sitäkään vähää kuin pari vuotta sit
joo en mä itteeni pyri tappamalla tappamaan
vitun luuseri, mikä pelle toiki on
nii emmä sitä ees jaksa yrittää
tajuun jo etten pysty
toivon et se käy vaan sivusta, puolivahingossa
mut ei tää parempi oo kuin menneet vuodet 
tää on enää vain saatanan synkkä umpikuja, loputon kehä
jossa keräilen viikko toisensa jälkeen ihokappaleitani pyyhkeeltä roskikseen
ja kyselen kylppärin seiniltä huimaussumussani
et mistä tietää missä raja kulkee?

Tiiän et nyt ois se hetki
ku kerään pakkoni ja huutoni ja teen jotain vihdoin oikein
mut mä painaudun itkuni alla sohvan selkänojaa vasten
ja tunnen miten en jaksa enää
en jaksa huutaa ajatuksiani vastaan
en jaksa enää leikkiä kuntoutuvani
kaikki ne leikit on yritetty liian monta kertaa
mee ulos, tee sitä tee tätä, ole tuo
no kun en ole
en saa itteeni pohjimmiltaan muutettua
ja oon väsynyt olemaan pettynyt
väsynyt ulkopuolisten lisäks pettämään myös itteni
ei elämä saatana ole näin vaikeaa ja raskasta kuin tunnen sen olevan
ei tämä ole totuus mutta ei ole se toinenkaan
jossa pakolliset hoidetaan itkemättä ja osataan katsoa tulevaisuuteen kuukaudenkin päähän
mä en sovi muottiin
en yhteen ainoaan mulle tarjottuun kuvaan elämästä
ja tätä omaa selviytymispisteessä roikkumistakaan en enää jaksa
kerro
kerro mulle
mitä helvettiä mä voin tehdä?

Ei tää mieli määräänsä enempää ota vastaan syytöksiä
meen lukkoon ja pois päältä
ootan milloin muut huutaa vaikka oon kuukausia ollut ainoa itseni rankaisija
kohta niiden täytyy aloittaa
tottakai hyvät ihmiset yrittää ensin hyvällä
mut ku mä oon vaan väärin ja väärempi 
ajan edetessä päädytään kuitenkin pisteeseen
jossa on sanottava lujemmin
ja lopuksi ymmärrettävä etten mä silläkään muokkaudu
hetken yritän
aina sen saman sekunnin pyrin
en ehkä edes omasta tahdostani
joskus siitäkin
mut yleensä vain toiveesta et hetken ees kelpaisin
hetken oisin se joka ei tee kaikkea väärin
eikä ikinä riittävästi
sitä mä itken
et ku hetken vaan saisin tai osaisin olla oikein.

En todellakaan tiedä enää mitä siihen vaaditaan
ehkä se on se toive paremmasta
mut väistämättä sen menettää
ku liian monta kertaa vetää maton omien jalkojensa alta
nojautuu nurkkaa vasten ja kuiskaa tyhjyyteen
käykää päälle vaan
mä luovutan.

Kai se on se
tai ehkä mun luonne tai asenne
aina niitä syitä löytyy sanoja syvemmältäkin
en jaksa enää yrittää
en jaksa enää itseäni
enkä varsinkaan tätä väsymystä
mut silti kaikkein viimeisenä
mä jaksan jäädä tässä olossa yksin
ymmärtäen
muut teki kaikkensa
mut mä yksin olin niin väärin
et mulla ei vain ole toivoa paremmasta
mun kohdalle ei jäänyt enää niitä valheita toistettavaksi
koska ei niitäkään määräänsä enempää ole olemassa
niitä et jos teet näin tai tuon lääkkeen nielet
nii kyl säkin sitten
kun en mä ikinä
mä en kai oikeasti koskaan
kelpaa?