Väsymys kaataa mustasta saavistaan jääkylmää vettä niskaan
ja ainoo tieto mitä mulle jää on ettei mua yleensä näin väsytä.
Tiiän omat väsymykset
sen ettei elämällä ole suuntaa ja etten jaksais uutta huomista
koska mikään ei muutu eikä millään edelleenkään ole väliä
mut tää mihin mua nyt kiskotaan
ei oo mun väsymystä
eikä tän kans selviydy.
Yhtäkkiä en haluakaan pistää vastaan
mua väsyttää suojautua huudoilta
ennakoida jatkuvasti vaikka kukaan ei vieläkään oo raivonnut
mä haluun sanoo vaan joojoo
et joo mä suostun kaikkeen
kääntää katseen sivuun siinä kohdassa kun pitäis jaksaa hyökätä
ei mulla oo enää voimia
jos tää oli niiden leikki
tarkasti rakennettua valhetta
mä tiiän et nyt iskut sattuu kovemmin
mut tätä on taakkana liikaa
tiiän et pitäis jaksaa jo kantaa
kestää ja sit vielä lisää
silti en pysty
jään mieluummin kuin pyrin karkuun
ei kai kipu voi koskaan pahemmalta tuntua
et jos hetkeks ees sen valheen taakse voi piiloutua
ettei jäis yksin
nii sen hintana voi maksaa kaiken mitä nyt keksitään
halveksuntaa
mikä vitun pelle sä olit
ne nauraa mulle ja tää kuuluu suunnitelmaan
ne laski nää pidemmälle kuin mä osaan ajatella
mut nyt mua väsyttää
en jaksa taistella
oon jo hävinny
ite itelleni
ite itteni.
Väliäkö sen
jos lopputulokseks on jokaiseen tarinaan kirjattu kuolema?
Mitä väliä kaikella tässä välissä
et kuka tarkoitti satuttaa ja kuka ei
kun kaikki nää menee miten menee
tehtiin mitä tahansa
uskottiin hyvään ja parempaan
tai pedattiin sijaa ainoastaan epäonnistuneille valinnoille?
Ajatukset uuvuttaa mua
tää joku muu väsymys
joku vieraampi mun sisällä ja ympärillä kierrättää ajatukset liian monimutkaisille reiteille
en tiiä mitä totuutta haluaisin uskoa
oikeastaan en haluais totuuksista ainoatakaan
tai ainakaan miettiä mihin näistä on kätketty valheita ja minkä suuruisia ja no niin
en vain enää jaksaisi.
Mut mieli ei hiljene
on kuin tää vieraampi väsymys sais ajatukset vain kulkemaan entistä nopeammin
voimat ei riitä huutamaan et nyt on jarrutettava
ettei tossa ole järkeä ja et sä vaan vaikeutat omaa oloas
kun mua joka tapauksessa epäilyttää
et totuus voikin olla se mistä muut vaikenee
koska se kuuluu suunnitelmaan.
En jaksa tietää
haluisin itkee ja huutaa
hiljentäkää tää mieli
tehkää mulle mitä ikinä haluutte
mut älkää antako mulle enää yhtä ainoaa mahdollisuutta ymmärtää
tai yrittää ymmärtää
mitä, minkä vuoks, millä tavoin ja milloin
sillä mä en jaksa
en paeta en valmistautua en ennakoida enkä ees pyrkiä ymmärtämään
mä en vaan jaksa tietää
vaikka kuin kuuluis suunnitelmaan
et mun on ite kaivettava hautani
ja et muilla on hauskempaa
mitä pidempään mä uskon sinisilmäisesti ilmiselviin valheisiin
silti mä en jaksa
vaikka oon vaan se vitun pelle
yks vitun friikki
jonka elämällä, elossa ololla
ei koskaan varsinaisesti ollut muuta väliä
kuin että saadaanhan mulle varmasti kostettua se miten paha, kamala ja väärin oon aina ollut
ja selkeästi
tuun aina olemaan.