sen lisäks et pelkää tulevaa pimeää
talven saapumista ja ihmisten lähtemistä
häätöä, huutoja, vihaa
kaikkea ympäröivää
jokaikistä sekuntia jota ei enää osaa elää läpi
jaksaisi millään hengittää
on iltoja joina pelkää päättymättömän paljon painaa terän ihonsa läpi
vaikka tietää ja osaa vannoa
se helpottaa
aina se edes vähän helpottaa
mutta ei se tätä pelkoa
tätä ei sammuta mikään eikä kukaan
tätä ei viedä minnekään
tämä on ja pysyy
enkä tiedä miten pärjätä.
Pelon lisäksi on paha olo
koko sotku samassa mielessä
käperryn ihan hiljaa sohvan selkänojaa vasten
ei ne voi auttaa
ei kukaan voi
kuinka kamalan yksin voi olla vaikka periaatteessa kaiken saisi sanoa ääneen
eikä hetkeäkään ole yksinyksin
miten silti
voi pelätä näin paljon?
Silti on niitä joista pitää vaieta
paljon niitä jotka peitetään naurun taakse
taitavasti esitetään jotakin kilttiä ja ystävällistä
muka uskotaan niitä kun ne kertoo etten nyt jäis yksin
jään mä
teen pahoja hallitsematta hetkeäkään
mun kädet joo
ite ostetut terät ja sakset
omia valintoja nämä kaikki
ja silti
kukaan ei huuda mun mieltä vastaan
oon hullu
oon sekaisin
enkä jaksa enää.
En tiedä tarkalleen edes mitä
miten voi olla näin vaikea pelkästään muistaa
olla tässä suurimmaksi osaksi ihan turvassa
ainakin jos uskoo niihin valheisiin
tai valheilta kuulostaviin
mistä minä tiedän
jos en muista kuinka olla olemassa?
Miten kaikesta huolimatta voi pelätä näin paljon kaikkea sitäkin mistä on jo selvitty?
Järjetöntä
pelottaa
mua pelottaa olla mä.
Ja mua pelottaa ottaa vastaan se itseviha kun itse itseltäni tän kaiken taas vien ja tuhoan
miksen vaan vois olla oikein
edes tätä hetkeä?