Asiat muuntuu turvattomimmiksi
en tiedä miksi
mutta mikään ei tunnu tutulta
mistään ei löydä lohtua
mun ajatukset on tosi synkkiä
vaikka kaikki apu on tässä totta ja mun pahaa oloa ei enää kielletä.
ECT:stä tehtiin nopeammin päätös
parempi mielen kannalta jos ei ehdi laskea kaikkia mahdollisia skenaarioita
mun muistille se tietysti ei tee hyvää
mut olon täytyis kai oikeasti jo parantua?
En jaksa enää
maailma on outo mun ympärillä
suihkussa maalaan haavankuvia reisille
täytyisi taas saada suurempaa
ehkä kipu herättää tästä epämääräisestä unesta
en tiedä
pelottaa.
Tämän oudon maailman alla jaksan lenkkeillä tasan itsetuhomielessä
että jos etsin lyhimmän reitin raiteille
niin ei kai se nyt liian raskasta ole
kai tällaisessa oudossa olossa voi kuollakin
olla jo enemmän irti kuin läsnä siinä hetkessä kun viimeiset päätetään muualla
mua pelottaa olla tällainen
ajatella näin
ja silti mihinkään muuhun en oo valmis
mitään muuta kuin itsetuhoa en enää jaksa.
Haluisin olla oikein
kiltimpi
kuunnella ja olla läsnä
haluaisin mä
mut tää olo muuttui jotenkin siitä toisesta sähköhoitokerrasta
entä jos mun pää meni rikki
entä jos tää maailma ei enää koskaan palaa mun ympärillä ennalleen?
Ja mitä sit vaikka palaisikin
kestämätöntä kaikki sekin oli
minä itsessäni täysin sietämätön
mut silti
pelkäsinkö viikko sitten näin kummia asioita?
Tai en varsinaisesti nytkään ehdi pelätä
musta vaan tuntuu et vuosikausien takaiset asiat on tässä
tällä lattialla, näiden seinien sisällä
vaikkei todellakaan ole
tässä ei oo järkeä
mä tiiän kyllä
mut en yhtään sitä et miten tästä herätään
mikä tän nyt lopettais heti.