Eihän se haittaa
ettei musta elämään ollut
eihän enää haittaa
mikään menneistä tai synkkä tuleva
eihän haittaa ettei mun voimat enää riitä tämän enempään
eihän?
Lohtua ja turvaa
temestasta, mistä tahansa
kyyneleistä jotka ovat päättäneet muuntua melkeinpä loppumattomaksi virraksi kasvoille
kuolemasta kolmen lauseen verran
muistovärssyt unitarinoina
hiukset peittää mut huoneennurkkiin ja sohvan selkänojiin
piiloon valolta, piiloon elämältä.
Hengittää ei jaksais
lasken päiviä
vaikkei mikään parane
ja näiden päivien jälkeen kipu on viiltävämpää kuin kertaakaan terällä aiheutettuna
mä tiiän
silti oon tässä vielä
pidän kuoleman vierellä
juttelen sille mielessä ja puhun sit muut muille
ne et ymmärrän säännöt ja seuraukset ja joojoo.
Öisin pelkään saatanasti
kuolema ja mä ollaan tässä oikeasti kahdestaan
ei oo mitään meidän välillä
suunnitelmassa ei jää tilaa epäonnistumiselle
koska tapa on nopea, varma ja paikka piilossa
sehän mua pelottaakin
tän kovempaa ei voi huutaa
ei enää kun jo ymmärtää
jokainen huuto on ollut turha tähänkin saakka
enhän mä valmis oo
mut en koskaan tuu tän valmiimmaksi
en mä tänään
ja silti koska tahansa
ajatus ajautuu kerran rajan yli
ja mä ylitän sen turvin elämän rajan
pelottaa se
mut mitä muutakaan voi
itkee ja itkee
hakee lohtua ja turvaa ahdistukseen saakka
ja silti lopulta tippua kylmään yksinäisyyteen
sellasta elämä on
sattuu vaan nii paljon.