Mun on turha aidosti tahtoa mitään
mieli on murskannut itse itseltään ilon jo ennen alkua
ei oo mitään muuta kuin itku
miten kyyneleitä edes enää riittää?
Teen asioita tahdottomana
kuinka paljon tahtoisinkaan tuntea
olla jo jotain muuta kuin tätä pohjatonta epätoivoa.
Irtoilen ajasta, paikasta sekä kehosta
helle tekee varmasti osansa
mut hämmennyn aina uudestaan sanoessani sanoja
puhuessani toisille ei-minuna
ei kukaan muukaan mun kehossa elä
mut ehkä mä vaan katosin ja siks tuntuu oudolta.
Toivon aina ettei muut nää
toivon et osaan sanoa asiat samalla tavalla kuin tälleen ei-irrallisenakin
mut pelkään et jokin paljastaa
hetket joina en oo paikalla
etten oo enää mä.
Tuijotan jalkojani istuessani
pystymättä mitenkään varmistamaan onko ne mun oikeasti
nojaan päätä sohvaan
meen piiloon hiusten taakse
kestämätöntä
minuus on kestämätöntä
irrallisuus sitäkin kestämättömämpää
toivottomuus vie hapen
itku elämäntarkoituksen
oon niin väsyny
oon väsyny putoilemaan
väsynyt pelkäämään
väsynyt elämään.
Eikä kukaan voi auttaa
kukaan ei ota menneitä vuosia pois
eikä opeta elämään tässä
ne sanoo sanoo sanoo mut puhuu kaikki mulle vierasta kieltä
miten mä voisin muuttua
jos leikkaan saksilla kädestä paloja ja hymyilen joka kerta saadessani enemmän irti
en mä oo mä
täs on tää jonka pitää tuhota tää typeryys
mieti seki mitä joskus oli
seki on aina ollu väärin
eikä totuus ollut vain kokemus
totuus on kaikki nää vuodet ollut toistenkin huulilla
mussa on ollut vika
läpi kaiken tän
ja ne ties sen kyllä
nyt sen voi jo kertoa
koska mut voi oikeutetusti viimein todeta syylliseks.
Sattuu ei satu
anna lisää verta kipua rasvakudospaloja
ihokappaleita
en mä muista mua ei oo
lisää lisää anna mulle tätä lisää
tää on ainoa joka enää tuntuu
ne ei voi halata koska takerrun liikaa
mut on pidettävä etäämmällä
vaikka tiiän kokonaisena totuudet
sen et oon ollut vuosien ajan vaan se jolle puhumisesta saa palkan
se jonka sietäminen vaan kuuluu asiaan
tiiänhän mikään tässä enää muutu vaikka mua syytettäis kuinka
kipu korvaa ystävää
ja äidin ja kaiken tän hajonneen
mulla on hyvät sakset ja loputon määrä ihoa
niin paljon valmista poisleikattavaa
irrotan tän nii samalla irrotan musta sen toiveen
et joku ois voinu jäädä hetkeksikään
ja pitää kainalossa
tajuuksä ei tuu enää muuta
tää on verta ja kuolemaa
ne muut ei tiiä miten sekavaa voi yhden kylppärin lattialla olla
jos on ohimenevä kipu ja sit haava
jonka valmistamista ei tarvitsekaan lopettaa
ja jatkuvana tieto siitä miten paljon tarvitsi
sitä kaikkea mitä ei ikinä ansainnut.