Uni menee toden kanssa sekaisin
jos ei muista heränneensä
ei erota vihan rajaa
miks vihattais vaan unissa ja sivulauseissa
miks ihmeessä suoratkin sanat ei ois alusta loppuun vain satuttamisen eteen koottuja valheita?
Kymmenen kertaa päivässä
en muista kenen kanssa puhuin ja mistäkin
muistan keskustelujen paikat ja aiheet
nojatuolin
revityn pöytätabletin
mutta kuka ne sanat sanoi?
On kuin ihmiset edessä ois loputonta massaa
samat sanat eri kohdissa
samat aiheet keskusteluissa
eikä mun olo helpotu enää millään.
Pitäis jaksaa varoa
viimein jo vaieta
sit ei tarvis näin hävetä
saatana mikä pelle
miks vittu et voi jo kuolla
ja aina mä jatkan
palaan puhumaan vaikka useimmiten tuntuu
ettei oo enää yhteistä kieltäkään
kun mun ajatukset menee liian pitkästi sietorajan yli.
Elämää ei tuu
milloin sellasta oli
lääkäriajalle jonoon
mikä järki ku siinä menee kuukausia ja lopuks joku toteaa kuitenki ei
ja sanoo et mun pitäis ryhdistäytyä taas kerran
ja vaikkei apua kiellettäisikään
törmään seinään joka tapauksessa sisälläni
ehkä sähköhoito parantais tätä pimeää hetkeks
mut mitä sen on väliä
sairastutan itseni aina itse uudestaan ja tässä saman kehän pyörityksessä tuhoan kaikki muutkin ympärilläni.
Ja joo kyl mä tiiän
sitä tää on ettei keskity riittävästi
sitä ettei kattele peilikuvaansa silmästä silmään
ja huuda sille
et se tyyppi on yks vitun ääliö
muisti katkeilee ku yrittää liiaks paeta totuutta
pahuudesta mua tällä kaikella rangaistaan
mut usein mä silti pelkään
tää mieli menee liian lujaa mut en osaa enää huutaa seis
mä en osaa enää olla olemassa
eikä kukaan voi auttaa
jos en itse jaksa muuttua
tai uskoa parempaan.