Muistovärssyihin upotessani yritän pitää ajatuksen
et asiat järjestyy kyllä sittenkin pian
kun kaikki murenee viimeisen kerran
silloinkin jos matto kiskaistaan jalkojen alta toisten toimesta
mulle arvaamattomasta suunnasta
jokapäiväinen vaihtoehto on aina olemassa
vaikken kiirehtisikään nykyisyydeltä turvaan
pakenisi sitkeästi mukana kulkevaa menneisyyttä kuolemaan.
Se tarkoittaa tietysti kuolemaa pahempien asioiden kohtaamista
niin surkean syvyistä yksinäisyyttä
läpi-itkettyjä jäähyväisiä
kylmiä, pilkkopimeitä öitä
ja tähän mä silti jään
näidenkin kaikkien uhalla kiljumaan tuulimyllyiksi osoittautuville typeriä mielipiteitäni
vaikka hyvin tiiän
mikään ei muutu
tuho ei edes hidastu.
Koska on pimeässä valoakin
miksi päästää irti pieneksi hetkeksi löytyneestä ymmärryksestä vain pelon vuoksi
totuudet on totta kuitenkin
ne ois totta ilman tän hetken hyviä asioitakin
ihan kuin ne tulevat olemaan totta senkin jälkeen
kun kaikki on taas ohi ja ovi sulkeutuu viimeisen kerran.
Sitten kun kuljen ees taas ikävästä vihaan
kunnes vihan on aika taipua peloksi
ja sit voisin väittää jo unohtaneeni
mistäänhän en todella koskaan pääse yli
mut aika opettaa kuitenkin selviytymään
vaikkei mikään voi korjata ehjäksi
ei enää edes arvilla kirjaillun ehjäksi
jotakin joka on mennyt rikki
rikottu ulkopuolelta ja yhtäaikaa sisältä
niin monta kertaa
se pitäisi hyväksyä
mut tämän sijasta mä etsin niitä muistovärssyjä
jotka silittää mun sisintä syvimmältä
ja lohduttaa surullisimpien ajatusten vierellä
melkein kuin joku pitäis kainalossa
ja sanois
ei oo mitään hätää
joku jonka sanoja vois uskoa
edes hetken.