jatkuva itku ja pakkanen ei oo hyvä yhdistelmä
väsymys saa mun sanat hyppimään lauseissa vääriin paikkoihin
yritän korjata sanomaani kunnes tajuan etten tiedä itsekään mitä yritin kertoa.
Pitäis tehdä päätös
otatko riskin ja kestät seuraukset
vai kärsitkö yksin nyt ja aina?
Mä en tiiä
mä en pysty päätöksiin
en tällaisiin enää todellakaan
kaikki kaatuu päälle
mä muserrun tänne
mut ei kukaan voi mun puolesta päättää
enhän ees kuuntele koskaan ketään.
Tavallaan haluais valtavasti vielä takertua toisten sanoillaan rakentamaan kuvitelmaan siitä
että jotakin voidaan vielä muuttaa
ei tätä kokonaisuutta
ei tietenkään ei ikinä mitenkään
mutta edes jotakin
jos oisin valmis lähtemään tuohon leikkiin vielä
altistamaan itseni sille kaikelle
mitä siellä vastassa on.
Ne jutut on vaan nii hirveitä
se viimeinen eteen kohotettu muuri kestämättömän korkuinen
etten tiiä yhtään
mistä mä enää sellaista rohkeutta repisin
jolla tuohon pyöritykseen mukaan lähtisin.
Samalla tajuaa sisällään
etteihän niillä millään enää ole sellaista valtaa
että kirjatkoon mitä kirjaavat
syyttäköön mistä syyttävät
yksinhän minä tässä seison
nyt ja aina
ja nyt vieläpä vietän suuren osan ajastani irti siitä todellisuudesta
jossa muiden sanat mua koskettaa
mulla on paljon sellaista jolla itseäni suojella
järjellä jos miettii
niin tietää jo
ettei kukaan voi niin paljoa satuttaa kuin silloin ennen
sillä minä en ole se sama
oon tän askeleen edellä
koska mut on ympäröity niin monessa kohtaa pahoilla sanoilla et nyt osaan jo pysytellä varuillani ihan kaikissa tilanteissa
niissäkin, joissa ennen luulin olevani turvassa.
Sä et oo turvassa täällä missään
ne on valheita joita sulle toistellaan
niitä valheita perustellaan ties millä
ammattinimikkeillä ja sivistyssanoilla
jotta sut saatais ansaan
kaikkihan näin toimii
tähän me perustumme
sit ku sä oot ansassa
sit ku sä luotat
sit sut hajotetaan
ei välttämättä niinkään tarkoituksella
tai siks et ne ois pahoja ihmisinä
vaan vain turhautumisesta, ärsyyntymisestä
mistä tahansa
vähän nauretaan päälle
kato se on rankka huumori jolla täällä selviää
sitähän se on
polje ne pohjaan jotka pystyt jotta pysyt itse pinnalla.
Ja tässä mun pitäis nyt kyetä päättämään
lähdenkö leikkiin jossa erittäin todennäköisesti sattuu taas
vaikka miten varon, valmistaudun ja muistutan itseäni siitä että ikinä, koskaan, milloinkaan et saa luottaa
tämä mun pitäis tässä nyt päättää
ku mun ajatukset junnaa taas ties missä ja itku ei lopu vaikka mä en jaksais sitäkään enää yhtään.
Kun onhan siinä sit sekin puoli
et vois käydä ihan hyvinkin
(kerro mulle yksikin tilanne kun tällaisessa on käynyt hyvin? Nii, niitä ei ole!)
mut siis tavallaan
voishan se mennä niinkin
et mä oisin nyt riittävästi tämän oman kuoreni suojassa ja aikuisena tässä sillä tavoin että vain vähän keskustelisin niitä näitä enkä enää laisinkaan samoin tuhoutuisi kuin kaikkina noina aiempina vuosina
voisihan se mennä niinkin
ettei sanat enää missään kohtaa uppoais muhun kipuna vaan mä kuuntelisin ne ja ottaisin ohjeet vastaan ja sit muuttuisin vähän
tai tää mun pahuus hautautuis sen verran syvemmälle mun sisälle
et pystyisin jotakin osaa tästä elämästä jollakin tavoin suorittamaan ja silloin koko maailma ei vihais mua yhtä valtavasti kuin nyt
en mä tiiä
liian suuria päätöksiä
tai näillä päätöksillä on liian suuria vaikutuksia
onneks vain mun elämään
mutta silti.
En vain tiiä yhtään ja tätä väsymystä on aivan liikaa.