se joka läikkyy sanoissa, katseessa
pysyy hetken aisoissa
myrskyämättä
kunnes nostaa taas tuulet taivaidensa takaa
ja peittää kaiken alleen?
Mihin katoaa nousevan auringon valo
usvaharso peltojen päältä
mihin ne menee
lehdistään luopuvat puut
kun myrsky nousee?
Aikaisin aamulla
farkut, neule vaihda nämä
kaikki on selvää kunnes putoan
kyyneleet
mun pitää taistella nää opiskelut läpi
sit yhteiskunta ei vihaa mua kokonaisuutena
yhtenä osasenaan
vaikka kaikki ihmiset mun ympärillä
vihaavihaavihaa.
En voi kuvitellakaan sen pettymyksen määrää
sen vihan syvyyttä
jota kaikki noi tuntee
jotka ovat pakotettuja vastaamaan mun sanoihin, viesteihin
ne on hyviä, siks ne vastaa vaikka eivät haluaiskaan
niiden sisällä aaltoilee toiset meret
synkät, kukaties
mutta eivät pahuutta mustanaan.
Mulla on kolmetoista minuuttia aikaa itkeä sohvalla
ennen kuin pitää lähteä
vain kolmetoista minuuttia aikaa itkeä sitä kaikkea mitä tunnen
sitä miten väsynyt mä näihin tunteisiin oon.
Sitä miten pahalta tuntuu ymmärtää
et vaikka tekisin ihan kaiken tästä eteenpäin just niin kuin pitäis
ei mikään poistais menneitä vuosia
ja ihmiset mun ympärillä näkee vain ne
kaikki mun virheet.
Eikä se meri mun sisältä mihinkään koskaan katoa
ei sitä vettä pysty puhdistamaan
mussa on liian paljon pahaa.