Tuntuu ettei mitään suuntia olekaan
et elän valheessa eilisestä huomiseen
eikä minkään tässä koskaan oikeasti olis ees mahdollista muuttua.
En jaksais taistella vastaan
en tiiä enää et enemmän mua itteeni vai muita
en jaksais asettuu sille puolelle ennakolta
johon viimeiset syytökset osoitetaan
ja silti tiiän et mun on pakko
vähemmän ne sillain sattuu
kuin maata tässä ja kuvitella et ois joskus ansainnut jotakin hyvää.
Oon vaan nii väsyny
mä oon väsyny.
Mitä jos tää onkin se viimeinen
on se hyvä muille et tää on loppu
mut se et tää on tän loppu
on mulle pelottavaa
ettei enää ikinä
ja vaikka mitä tahansa
niin silti on vain tämä
tätä samaa
elämän kuolemaa
eletyn elämän kuolemaa
tulevaisuuden kuolemaa
kuolemaakuolemaakuolemaa.
Onhan tää pimeydenkin kuolemaa
väistämättä kaikki tässä kuolee
ei musta jää mitään
enkä mä oo enää mitään
haluisin jaksaa nylkee kädestä ihoo
kunnolla
tiiäksä tällä kertaa enemmänki
eilen ku yritin nukuttaa itteeni
mä mietin et mitä jos toisen käden avais kokonaan
ettei enää mitään haavan kokoisia ihokaistaleita
vaan et avais sen kyynärpäästä kämmeneen joka puolelta
ja kuoris ihon tarkasti pois
tiiänhän mä etten pysty
ettei mussa oo sellasta joka sitä kipua riittävästi kestäis
silti mietin
et mitä se ois
jos edes tätä osais tässä oikein.
Mä uppoan
kiljun edelleen apua
vaikka tiiän
tää on kaikki tässä
oon kuolemani kans kahdestaan pilkkopimeässä
ja viimeinen taistelu täällä tullaan käymään aseetta.